torstai 22. toukokuuta 2014

Ihanat raakaruoat ravintolapäivältä

Olin ravintolapäivänä 17.5. Helsingissä ja kävin siellä aamiaisella "Raaka Aamu" -nimisessä pop-up-ravintolassa, missä tarjottavat olivat raakaruokaa. Maistoin siellä mustikka-avokadojogurttia, joka oli aivan älyttömän herkullista ja sitä on pitänyt nyt tehdä sitten itsekin kotona. Samoin olen tehnyt siellä tarjottua Lemon Pie raakapuuroa joka myös vie kielen mennessään. Tuoltapa linkkien takaa löytyy reseptit joten en ala niitä tähän kopioimaan. Siellä on myös "vähän" paremmat tuotekuvat kuin mitä nämä minun ottamani... ;)



Mustikka-avokadohässäkkä maistuu mustikalta ja vähän sitruunaiselta ja raikkaalta, avokado ei oikeastaan maistu mutta tekee koostumuksesta ihanan kermaisaa. Sitruunatuorepuuro maistuu aavistuksen aprikoosilta, mutta hyvinkin vahvasti sitruunalta, sekin todella herkullisen makuista. Meillä näitä on nyt syöty aamulla ja illalla ja välipalana ja jälkiruokana. En ole sen kummemmin perehtynyt raakaruokailuun, mutta ilmeisesti ideana on se, että ravintoaineet ovat tallessa kun aineksia ei kuumenneta missään vaiheessa. Kovastihan noissa kaikkea terveellistä onkin ja äärimmäisen helppoja molemmat tehdä; osaa tuotteista pitää vaan liottaa etukäteen, mutta sitten vaan kaikki sekaisin. Käytimme ensin blenderiä, mutta se otti nokkiinsa ja kärähti joten sauvasekoitin on todettu varsin toimivaksi. Itse asiassa helpompi sillä oli tehdä, meidän blenderi ei tainut olla sieltä tehokkaimmasta päästä... ;)

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Sokerittomat proteiinisuklaaleivokset

Fastilta on tullut erityisesti leivontaan tarkoitettu proteiinijauhe, jota piti tietysti minunkin kokeilla. Vaikken suklaaleivosten ystävä erityisesti olekaan, niin tämä kokeilemani brownies-resepti oli kyllä toimiva. Oli oikeasti kunnolla suklaista, eikä pelkästään kaakaojauheen makuista. :) Muokkailin tämän blogin ohjetta hieman vähentäen kaurahiutaleiden määrää ja laittamalla tilalle pähkinärouhetta ja kookoshiutaleita ja lehmänmaidon sijaan laitoin mantelimaitoa. Pelkkää kaurahiutaletta käyttämällä tuli kuivempaa, mutta noilla lisäyksillä sai vähän mutakakkumaisempaa koostumusta ja ainakin kookos hivenen myös maistui. Makeus tulee banaanista ja taateleista, ja suklaan maku proteiinijauheesta ja raakakaakaojauheesta.

Suurin piirtein tältä näyttää:
Ja tässä resepti:

2dl Fastin cook-bake-cake-proteiinijauhetta (suklaa)
3 dl kaurahiutaleita
n. 1/2 dl hasselpähkinärouhetta
n. 1/2 dl kookoshiutaleita
6 rkl raakakaakaojauhetta 
2 tl leivinjauhetta
16 kpl aurinkokuivattua taatelia 
2 banaania
n. 2,5 dl mantelimaitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Soseuta taatelit ja banaanit esim. sauvasekoittimella ja lisää kuiviin aineisiin. Lisää vielä maito ja sekoita hyvin. Vuoraa vuoka (minulla Kokki-uunivuoka) leivinpaperilla (ei tarvitse voidella) ja kaada taikina päälle, paista 175 asteessa n. 15 minuuttia. Ja sitten sopiviksi palasiksi ja eikun nauttimaan.