Tämän viikon treenit oli jokseenkin normaalista viikosta poikkeavia. Ensinnäkin, vain 4 treeniä tuli tehtyä tällä viikolla ja toiseksi, yksi niistä oli ihan tavallinen salitreeni (taisi olla toinen "normaali" salitreeni noin 4 kuukauteen...). Ja kolmanneksi treenit olivat tiistaina, torstaina, lauantai ja sunnuntaina, eli alkuviikko meni lepo-treeni-lepo-treeni, kun yleensä teen aina 2 päivää peräkkäin ja 1 lepo. Noh, ihan kiva näinkin, ei ainakaan ollut mikään kovin kuormittava treeniviikko.
Mullahan on selässä melko paha rakenteellinen vika, eli skolioosi ja selkäranka muistuttaa s-kirjainta. Se on yksi iso syy harrastaa liikuntaa. Tähän asti tuo vaiva ei ole oikeastaan minkäänlaisia rajoituksia aiheuttanut treenaamiseen, vaan olen ihan rohkeasti tehnyt kaikki, eikäpä ole mikään vielä jäänyt selän takia tekemättäkään. Tosin, huoltoa tuo vaatii, mutta voi johtua ihan yhtä hyvin vaan kovista tehoista se... Toisinaan mietityttää, missähän kunnossa tuo selkä olisi, jos en treenaisi.
Tänään sunnuntaina oli aika kiva treeni: 400 metrin soutu + 15 kpl kahvakuulaheilautuksia 20kg kuulalla + 10 kpl ns. tankoleukoja (eli tanko matalalla kyykkytelineessä, missä roikun ja vedän yläkropan sinne tankoon, ikäänkuin leuanvetoina, mutta kevennetty versio). Tätä 3 "liikkeen" kierrosta tein sitten 5 kertaa, eli yhteensä 2000 m soutua, 75 kahvakuulaheilautusta ja 50 tankoleukaa, aikaa näihin käytin reilut 24 minuuttia. Ystäväni teki saman treenin ja siinä "rääkin" jälkeen mietittiin, että onhan se ihme juttu, miten siinä toisella kierroksella (tai muuten vähän ennen puolta väliä) tulee tunne, että eihän tätä jaksa yhtään mitenkään tehdä loppuun, mutta aina sen sitten kuitenkin jotekin jaksaa repiä läpi. Tulee yllätettyä itsensä lähes joka treenissä. :)
Ruokapuolesta sellaista, että en valitettavasti eilisestä kokkauksesta muistanut ottaa kuvaa, mutta parin ystävän kanssa kokkailtiin corn flakes -kuorrutettua kananfileetä, jossa oli täytteenä cheddarjuustoviipale ja lisukkeena söimme bataattimuussia aurajuustokastikkeen kera. Varsin hyvää oli, ensimmäistä kertaa kokeilin tuota corn flakes -kuorretta tehdä. Varmaan tulee tehtyä toistekin, otanpa sitten kuvankin.
Tänään olikin sitten ihan kasvisruokapäivä, kun keitin luomuspagettia, ja kastikkeeksi lämmitin valmista luomu-tomaattikastiketta, johon lisäsin pestoa ja maapähkinävoita. Varsin näppärä pikaruoka! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti