sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Paleoleipää sekä vuohenjuustokesäkurpitsalassea

Treenaamisista ei valitettavasti ole mitään kerrottavaa, kun olen tässä noin viikon ollut flunssan kourissa. Vielä tässä oireet vaivaavat, mutta toivottavasti ihan lähipäivinä jo tohtisin ainakin pikkuisen käydä lämmittelemässä salilla. Vaikealta tuntuu, kun kroppaa ei ole päässyt liikuttamaan pitkään aikaan, mutta toisaalta olo on ollut (ja on vielä tänäänkin) sellainen, ettei jaksaisi kyllä tehdäkään yhtään mitään. Joten lepoa vielä, lepoa. :)

Alkuviikosta tuli kokeiltua paleoleipää, ystäväni vinkkasi reseptin. Kyseessä siis jauhoton, maitotuotteeton ja kananmunaton leipä, jossa ei ole muuta kuin erilaisia siemeniä ja pähkinöitä, rusinoita, psylliumia, öljyä ja vähän suolaa. Tuohon voi käyttää varmasti mitä vaan siemeniä ja pähkinöitä; meiltä kaapista löytyi siihen cashew- ja hasselpähkinöitä, auringonkukan-, seesamin-, kurpitsansiemeniä, pellavansiemenrouhetta ja manteleita. Että luulis hyviä rasvoja löytyvän. Ihan hyvän makuisia olivat, tulee varmaan tehtyä toistekin. Sellainen huomio vaan, että suolaa laitan ensi kerralla alle yhden teelusikallisen. En tiedä mistä johtuu, mutta nämä "karppileivät", mitä on kokeiltu, on aina jotenkin sellaisia, että se suola maistuu tosi voimakkaasti niissä. Paistoin leivän muffinssipellillä, eli tästä tuli 12 kpl leipiä, jotka sitten vaan halkaistiin kahtia syömistä varten. Valitettavasti en ole oikein valokuvausihmisiä, ja tämäkään kuva ei anna oikeutta värityksille, joten kannattaa tuolta linkin takaa originellista blogista katsoa, kuinka kauniita niistä voi saada. Joka tapauksessa:


Ja tänään sunnuntaina tuli kyllä tehtyä sellaista ruokaa, että huh huh! Nimittäin kesäkurpitsa-vuohenjuustolasagnea. Voisinpa väittää, että jos tykkää vuohenjuustosta, rakastuu tähän ruokaan! Löysin ohjeen Yhteishyvän nettisivuilta, ja aika lailla tuon ohjeen mukaan tein. Vuohenjuusto tekee tästä lasagnesta niin mehevän ja täyteläisen makuisen, että en oikein keksi puuttuisiko tästä yhtään mitään. Sen verran ohjeesta eksyin, että laitoin huomattavasti enemmän lasagnelevyjä (tietysti täysjyvää) kuin mitä ohjeen 9 kpl... Tuohon taisi tulla nyt 6 täytekerrosta kaiken kaikkiaan. Niin ja tuoreyrtteinä käytin basilikaa ja timjamia. Erittäin helppo ja melko näpsäkkä tehdä. Tästä tuli varmasti useinkin toistuva sapuska meidän perheeseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti